Evankelinen lähetysyhdistys ry, Kokkolantie 12 43500 KARSTULA. Puh: 040 415 9416. Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Etusivu
Laula kanssani kokemuksia
Kirjoittanut useat henkilöt   

Laula Kanssani -tapahtumista kokemuksia ja uusien alkuaskelien ottamista Itä-Suomessa

Laula Kanssani tapahtumien pitopaikkoja vasta kuulostellaan täällä Itä-Suomen hiljaisilla tienoilla, Karjalan kulmilla ja Kainuun kairoilla. - No, joitakin tilaisuuksia on sovittu ja joitakin jo pidettykin. Vaikka Karjalan laulumailla ollaankin, alku on pientä, jos verrataan mitä siellä ”pohojanmaalla” on jo saatu aikaseksi.

No asioin kuitenkin vaikkapa sillä ”yhdellä leiviskällä” eli kerron niistä, missä olen saanut vierailla, ja minkä kokoisessa ja minkälaisiin tilanteisiin vielä tämän kevään aikana olen ”sukeltamassa”.

Mainitsen ensimmäisestä Laula Kanssani - tapahtumasta vaikkakin sitä oli mainostettu kohderyhmään sopivalla, eri nimellä. Sain vierailla 3.3. Kuhmon seurakunnan ”Lauletaan ja leikitään yhdessä - Taivaan Isän lähellä” vauvamuskarissa. Kohderyhmänä oli siis äidit ja vauvat ja ryhmää oli kutsuttu ensimmäistä kertaa koolle. Ehkäpä siitä syystä ja yhden merkittävän päällekkäisyyden vuoksi, seurakunnan kerhotilaan tuli tasan kaksi äitiä vauvansa kanssa! (Mukana oli myös kaksi ohjaajaa ja minä). Siis yhteensä enemmän kuin ”kaksi tai kolme..” Kun halumme oli kokoontua samalla raamatunkertomuksen äärelle Jeesuksen nimessä, niin koin sen siunattuna ja saamani vaikutelman mukaan niin kokivat myös muut muskarissa olleet. Laulettavat laulut, raamatunkertomus rytmisoitinten avulla tehostettuna saivat vauvat, äitiensä läheisyyden tuntien, koko ajan varmasti tuntea myös Taivaan isän läheisyyttä, sillä koko aikana ei kuulunut mitään väsymyksen tuomaa ”kitinää” tai itkua.

Toinen ääripääesimerkki liittyy 7.3. Sotkamossa pidettyyn Laula kanssani -tapahtumaan. Seurakunnan lasten kerhojen kautta oli tietämäni mukaan jaettu n 200 kutsua, mutta ”kutsutuilla” jostain syystä ei ollut mahdollisuutta osallistua tuohon perheille tarkoitettuun tilaisuuteen. Sen sijaan hyvinkin varttunutta väkeä oli kerääntynyt n 30 h. Me vastuussa olevat emme kuitenkaan lannistuneet, kanttorina toiminut otti sitkeästi lasten lauluja, minä muutin sujuvasti hieman ”ohjelmasapluunaa”, ja lähtiessään ”papillisiin hommiin” kesken tilaisuuden, pappi kuiskasi myönteisessä hengessä korvaani: ”Laitetaan tämä vielä uusiksi”! (Tiedoksi lukijoille, nyt sitten olemme jo sopineet perhetapahtuman toukokuuksi.) Katsotaan, kuinka sitten käy.

Siis Joka tapauksessa kannatti Sotkamossakin käydä ja tuoda asiaa tutuksi! Mutta kun innostin siirtämään tätä lastenlaulu- ja Raamatun kerronnan perinnettä lapsille, niin mummut kyselivät: ”Mitä me tehdään, kun lapset ja lapsenlapsetkin ovat niin kaukana..?” En heti siinä tilanteessa huomannut antaa täsmävinkkiä heille, mutta nyt sanoisin: Laulakaa vaikka puhelimessa sille ”kullanmurulle”, joka ”kärttää” saada vaikka väkisin keskustelutuokion kaukana olevan mummin tai ukin kanssa. Uskon, että kalliit minuutit eivät ole mitään turhia minuutteja. Itse olen sen kokeillut ja huomannut lasta kiehtovaksi samalla kun laulut ovat painuneet lapsenlapsen mieleen.

Kevään aikana Nuijamaalla. 18.4 on tarkoitus järjestää kaksikielisenä Laula Kanssani – tapahtuma. Uskon, että kaksikielisyys ei ole yhteyden tunteen saamisen este,- laulujen sanojen ajatus ja melodia kun rinnakkain laulettuna vain on sama. Venäjän Karjalassa tätäkin on vuosien saatossa kokeiltu ja hyväksi ”paremman puutteessa” havaittu. - Joten siitä vaan vinkiksi sinne ”ruottinkielisellekin” alueelle.

Raili

Laula kanssani -tilaisuus Kälviällä 24.1.2010


Hei!
 
Ohessa esiintyjiä Kälviän Laula kanssani-tilaisuudesta 24.1.2010 Lauluja säesti kanttori Markku Hekkala, nuoriso-ohjaaja Esa Klapuri ja lasten lauluryhmää johti nuoriso-ohjaaja Sirpa Klapuri. Tilaisuudessa oli myös yhteislaulua ja osa laulettiin lasten karaoke-dvd:n (Kuninkaan Lapset) avustuksella.Tilaisuuden juonsi lastenohjaaja Tanja Halmekangas. Yleisöä oli paikalla noin sata vauvasta vaariin. Tilaisuudessa oli kahvi- ja mehutarjoilu sekä arvontaa.
 
Ystävällisin terveisin
 
Sirkka Keskitalo
p. 050 512 4324


 LK  Kälviä
   Ida-Maria Oja-Heiniemi
 LK    Kälviä
   Oona ja Miisa Pihlaja
 LK    Kälviä
   Laulureppu-ryhmä
 LK   Kälviä
 Laulureppu-ryhmän johtajana Sirpa Klapuri

Laula kanssain tapahtumia Alahärmässä


25.2.2010 kello 11.30 oli Laula kanssain -tilaisuus Voltin koululla, jossa oli 100 lasta ja 45 isovanhempaa, yht. 145 henkeä. Hakolan koululla 23.3 2010 kello 10.00 oli 90 lasta ja 35 aikuista, yht. 125 henkeä.

Kirkonkylän koululaiset järjestivät kirkossa kiirastorstaina 1.4.2010 kello 9.30 vastaavan tilaisuuden. Lapsia oli yli 300 ja noin 100 aikuista, yht. yli 400 henkeä. Kaikissa paikoissa lapsia esiintyi päivähoidosta, esikoulusta, erityiskoulusta ja ala-asteen 1-6 luokilta.

Tilaisuuksissa kerättiin kolehti kristilliselle televisiokanavalle.

Voltissa ja Hakolassa lauloi myös isovanhempien ryhmä ja kirkossa soitti kannelta Aulis Kivinen. Yhdessä laulettiin lastenlauluja karaokena ja Pääsiäislauluja monisteista.

Kysyin opettajilta, että kuinka lapset osaavat ulkoa noin hyvin noita lauluja ja laulavat iloisin mielin ja täysin rinnoin niin, että on liikuttavaa katsoa ja kuunnella heitä? Sain vastaukseksi, että meillä täällä Alahärmän kouluilla saa lapset vielä laulaa kouluissa hengellisiä lauluja, me laulamme niitä niin kauan kuin se meiltä kielletään! Näitä Laula kanssain -tilaisuuksia on helpompi järjestää arkisin, siis koulupäivinä, jolloin lapset ovat muutenkin paikalla, lasten vanhemmat ovat silloin kyllä töissä eivätkä pääse, mutta olemme kutsuneet isovanhempia ja eläkeläisiä mukaan. He ovat olleet innolla mukana ja tykänneet, kun heitäkin joskus kutsutaan vielä ”kouluun”.

Veikko Pyykönen
Kuvat Mikko Palomäki

LK Alahärmä
   Lotta Kujanpää juonsi tilaisuuden
LK Alahärmä
   Päiväkerholaiset laulamassa
LK Alahärmä
   Esikoululaiset laulamassa
LK Alahärmä
   1. ja 2. luokka laulamassa
LK Alahärmä
  3. ja 4. luokka laulamassa
LK Alahärmä
  Aulis Kivinen soittaa kannelta
LK Alahärmä
  Kolehti kannettiin ELYn kautta lähetykselle
LK Alahärmä
Veikko Pyykönen kiitti lopuksi kaikkia lapsia ja vanhempia, ja
toivoi tilaisuuden jatkuvan joka Pääsiäisen aikana jatkossa.

Viimeksi päivitetty 06.04.2010 14:17