Tuo kappale on tuttu musikaalista Viulunsoittaja katolla, minäkin olen sen nähnyt, - ja suosittelen. Puhutteleva esitys. Itse tuo laulu on tuttu Lasse Mårtenssonin esittämänä. Hauska ja kujeilevahan tuo laulu on. Tuo laulu sai konkreettisen muodon muutama kuukausi sitten, kun keskimmäinen ”lapsemme” muutti pois kotoa. Helsingistä löytyi opiskelijalle sopiva ”luukku” eli pienen pieni yksiö. Sinne hankittiin sänky, pöytä ja… niin, siinäpä se melkein oli, mitä sinne mahtui. Mutta poika oli ja on tyytyväinen. Lattiatila alkaa olla käytetty mutta mielikuvituksen puutteesta tuota nuorta miestä ei voi syyttää. Kun lattialle ei mahdu niin onhan seinillä tilaa! Hän keksi, että sinne voisi rakentaa tikapuut, sellaiset, joilla voisi istua siellä ylhäällä.

Pyyntö osoitettiin iskälle, onnistuisko? Tottahan toki yhdet tikapuut… ja niin alkoi suunnittelu. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, joten nämä tikkaat piti olla tehty jo ajat sitten! Mutta pelkkä suunnittelu ei auttanut, lopulta oli ryhdyttävä työhön. Kaikki kunnia nuorelle miehelle, joka malttoi odottaa, ja vaikka isän lupaukset siirtyivät (töiden takia muka!) viikosta toiseen, poika jaksoi odottaa. Ja sitten odotus palkittiin. Puutavara kannettiin seitsemänteen kerrokseen ja sitten alettiin kasata tikkaita. Meinasi tulla turhankin korkeat tikkaat, ihan naapuriin asti… joten lyhennettiin tikkaita toisesta päästä. Ja sitten nostettiin ne pystyyn. Voi että, mikä ilo! Nuori mies istumassa tikkaiden ylimmällä askelmalla, jalat ristissä, tyytyväisenä, - toivottavasti vähän ylpeänäkin, ei tällaisia sisustustikkaita ihan jokaisella olekaan.

Onnistumisen iloa oli siis palkintoja tuosta uurastuksesta. Ja kun takana oli muutama pettymys venyneen aikataulun vuoksi, lopputulos oli sitä mieluisampi, lopultakin. Onneksi pojalla riitti kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä isää kohtaan. Nyt hänellä on sitten tikkaat, jotka eivät vie yhtään mihinkään, mutta pitääkö aina olla niin tehokas ja laskelmoiva? Eikö joskus voi vähän hullutella, ja istua vaikka tikkailla ihmettelemässä maailman menoa? Kuulostaa itse asiassa aika leppoisalta. Mitähän sitä seuraavaksi nikkaroisi, hyvän mielen tuottaminen on itse asiassa aika mukavaa, vai mitä?