| Knuutti jatkaa puheenjohtajana, Erkki Yli-Krekola ELYn hallitukseen |
| Kirjoittanut Antero Rasilainen |
|
ELYn jäsenistöä kokoontui Tampereelle Kalevan kirkon suojiin 24.-25.3. yhdistyksen vuosijuhlan merkeissä. Lauantaina ohjelmassa oli Raamattutunti, jonka piti Pekka Kiviranta. Raamattutunnissa pohdittiin ELYn paikkaa ja tehtävää kirkossamme. Meillä on huoli lapsista, mitä me voisimme tehdä.
Työnäkymme nousee Golgatalla loppuun saakka suoritetusta lunastuksesta: Se on täytetty. Sanoma Kristuksesta kuuluu kaikille, ja Kiviranta kyseli, avautuisiko ELYn tehtävä meidän kirkossamme lasten parissa tehtävään työhön, Aarrearkun ja Laula kanssani toiminnan kautta? Yhdistyksen 4v. taivalta valotti puheenvuorossaan pääsihteeri Antero Rasilainen, joka kertoi kaikkien mitattavissa olevien käyrien osoittavan ylöspäin. Se on kasvun suunta, mutta samalla se on tie, joka on ylämäkeä. Yhdistyksemme on pieni, olkaamme itsemme kokoisia, on annettava aikaa lepoon, palautumiseen, jotta taas jaksamme kiivetä ylöspäin. ”Älä luovuta”, jatketaan yhdessä matkaa, oli pääsihteerin viesti jäsenkunnalle. Lounaan jälkeen osallistujat jaettiin kolmeen ryhmään, joissa kussakin pohdittiin yhdistyksen strategiaan liittyviä teemoja: Mitkä ovat yhdistyksemme arvot, miten ELY toimii kotiseurakunnassa ja valtakunnallisesti, mitä on ELYn lähetystyö. Keskustelu ryhmissä oli vilkasta ja jäsenkunnan kokemus oli, että oli hienoa, kun sai olla kysymässä, kommentoimassa ja osallistumassa yhdistyksen työn kehittämiseen. Ryhmien muistiot välitettiin strategiatyöryhmälle, joka valmistelee esitystä hallituksen hyväksyttäväksi. Päivän päätteeksi pidettiin kiireetön vuosikokous, vuosikokouksen puheenjohtajana toimi Taru Törrönen Helsingistä. Edellisessä vuosikokouksessa Tampereella esitettiin sääntömuutoksen tekemistä, että vuosikokous voitaisiin pitää jo maaliskuussa vuosijuhlan yhteydessä. Sääntömuutos hyväksyttiin ja näin vuosijuhlapäivä päättyi jäsenkokoukseen. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat, keskusteltiin toimintakertomuksesta, toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta, jotka kaikki hyväksyttiin. Jäsenkunnan kokemus kokouksesta oli pääsääntöisesti onnistunut. Ei ollut kiirettä, asioihin saattoi ottaa kantaa. Yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Karstulan opiston rehtori Pekka Knuutti, erovuorossa olleet jäsenet Pekka Kiviranta, Kosti Kallio ja Keijo Sulkko valittiin jatkamaan hallituksessa. Varajäseniksi valittiin Ulla Kakkonen sekä uutena jäsenenä Erkki Yli-Krekola. Kokouksen lopuksi käsiteltiin Jari Hangassalon kokoukselle lähettämää kirjettä, josta keskusteltiin ja asiat annettiin hallituksen valmisteltaviksi. Sunnuntain vuosijuhlassa saarnasi piispa Jorma Laulaja, joka kyseli Marian päivän saarnassaan: Löytyykö täältä uskoa suureen Jumalaan? Sana kosketti, rohkaisi ja innosti. Seurakunnan tervehdyksen päiväjuhlaan toi vs. kirkkoherra Salla Häkkinen, joka rohkaisi yhdistystä jatkamaan työtä ihmisten auttamiseksi ajallisesti ja iankaikkisesti. Raamattuopetuksessa pastori Minna Valtonen johdatti kuulijat Aabrahamin mahdottomalta kuulostavan tehtävän eteen: uhraa oma poikasi. Tuostakin mahdottomasta tehtävästä oli vain yksi ulospääsy: Jumalan apu. Tilaisuuden päätteeksi nuorisotyönjohtaja Kari Lähdesmäki muistutti Vapahtajamme kutsusta ja rohkaisusta: Tulkaa kaikki. Ihan kaikki, sellaisenaan, tällaisenaan, kaikki saavat tulla. Niin suuri on Jumalamme armo. Tilaisuus päättyi kun piispa Laulaja siunasi juhlakansan niin ajalliselle kuin iankaikkiselle kotimatkalle. |
| Viimeksi päivitetty 17.10.2012 13:27 |

