Julkaistu: 07.04.2020 16:35

7.4. Tänään kirjoitan ehtoollisesta. Parin päivän päästä on kiirastorstai, päivä, jolloin Jeesus asetti ehtoollisen. Silloin opetuslapset eivät varmasti ymmärtäneet, mitä Jeesus tarkoitti, kun hän sanoi leivästä, tämä on minun ruumiini ja viinistä, tämä on minun vereni. Mutta pääsiäisen ja helluntain jälkeen Pyhän Hengen opastamina he jotakin siitä ymmärsivät, ja niinpä he kokoontuessaan noudattivat Jeesuksen ohjetta, viettivät ehtoollisen. Siitä lähtien kristillinen kirkko on ehtoollista viettänyt.

Moni muistaa ajan, jolloin ehtoollista vietettiin harvoin. Ehkä vain muutaman kerran vuodessa. Ja siihen valmistauduttiin etukäteen. Oli tärkeä ja pyhä asia, ei siihen voinut mennä valmistautumatta. Siinä pyhä Jumala, Jeesus on itse läsnä. Omana aikanamme monissa seurakunnissa vietetään ehtoollista joka sunnuntai. Sille osallistuminen on monille meistä normaali osa pyhäpäivän viettoa.

Tänä vuonna useimmat eivät kiirastorstain ehtoolliselle pääse. En minäkään. Mielelläni menisin, mutta ovet kirkkoon ovat kiinni. Syvältä riipaiseva asia.

Ehtoollinen on yksi asia, jolla Jumala hoitaa meitä uskossa Kristukseen. Saan leivän ja viinin ja niihin liittyen kuulen Jeesuksen omat sanat: Sinun puolestasi annettu, sinun puolestasi vuodatettu. Silloin kukaan ei voi jäädä ikään kuin sivustakatsojaksi. Ajatella – kiusaajan ohjaamana – että Jeesuksen pelastustyö on kyllä totta, mutta se kuuluu muille, ei minulle. Ehtoollisella se sanotaan sinulle ja minulle henkilökohtaisesti. Tämä koskee sinua.

Mutta vaikka tänä en voikaan osallistua ehtoolliselle, en kiirastorstaina enkä tiedä, koska tulee seuraava kerta, jolloin seurakunnan messussa ovet ovat avoinna meille kaikille, niin se tosiasia ei muutu: Jeesus on sinunkin vapahtajasi. Sen saat tänään Jumalan sanan pohjalta uskoa ja omistaa. Mikään ei ole muuttunut. Sinut on varmaankin myös kastettu. Rintaasi ja otsaasi on piirretty risti ja sinulle on sanottu: ”Ota tämä ristinmerkki otsaasi ja rintaasi todistukseksi siitä, että Jeesus Kristus on sinut lunastanut ja kutsunut opetuslapsekseen”. Siinä se on. Varma asia. Luja pohja. Totta. Siitä saa iloita, sen varaan heittäytyä, vaikka me joudummekin nyt ikävöimään, kun ehtoollispöytään emme pääse.