Minä olen Harri

Vietin lapsuuteni turvallisessa kodissa Etelä-Pohjanmaan maaseudulla. Elämää ohjasivat uskonnosta nousevat arvot ja tavat. Jo varhain opin, että Jumala on armollinen, rakastava ja hyvä. Tämä käsitys onkin aina ohjannut ajatteluani ja koko elämääni. Kokemus Jumalan läsnäolosta ja johdatuksesta on luonut perusluottamuksen, jonka varassa voin edelleen jatkaa rauhallisin mielin ja kohdata eteen tulevat haasteet ja vaikeudet.

Pappeus on kohtaamista

Ihmisen kohtaaminen ja vuorovaikutus ovat minulle tärkeitä asioita. Aivan tuntemattomien kohdalla saatan olla varautunut. Kun jää on murtunut, koen yleensä kanssakäymisen miellyttävänä ja rikastuttavana.

Tämä on ollut lähtökohtana sille, että olen halunnut hakeutua pastoraaliseen rooliin ja kouluttautua myös työnohjaajaksi. Työssäni pappina haluan olla rakentamassa yhteyttä. Sen lisäksi, että Kristus liittää kirkkonsa jäsenet yhteen katkeamattomin sitein, seurakunnan tarkoituksena on olla toisistaan välittävien ihmisten yhteisö.

Minun tavassani hahmottaa maailmaa on tärkeää nähdä ensin kokonaiskuva ja etsiä siitä käsin merkitystä yksityiskohdille. Koska lähestymistapani elämää ja maailmaa kohtaan on tällainen, olen päätynyt etsimään myös perimmäisten kysymysten kohdalla kokonaisvaltaista rakennetta. Olen jotenkin hukassa, ellen pysty liittämään yksityiskohtia luontevaksi osaksi jotakin suurempaa kokonaisuutta. Tämän takia etsin tasapainoista kokonaisnäkemystä ja suuria linjoja niin teologina kuin ihmisenä.

Koko elämää kattavan mallin etsiminen sai vauhtia parisen kymmentä vuotta sitten tutustuttuani lähemmin kristillistä hengellisyyttä käsittelevään kirjallisuuteen. Lopulta se johti väitöskirjaan, jossa päädyin esittelemään holistisen spiritualiteetin (kokonaisvaltaisen hengellisyyden) mallin. Kristillisen uskon tarkoituksena on vaikuttaa ihmisen koko persoonaan, ajatteluun, tunne-elämään, toimintaan ja sosiaalisiin suhteisiin. Toisaalta juuri näiden osatekijöiden yhteisvaikutuksena kehkeytyy elämän syvempi merkitys ja tarkoitus.

Jumala tarttuu

Oma kokemustani Jumalan hyvyydestä ja armosta on laajempi kuin vain tunteita koskettava asia. Jo lapsena Jumala on tarttunut kiinni pysyvällä otteellaan. Hän on johtanut ja kantanut. Ajattelen, että oma aktiivisuuteni on olennainen osa hengellisyyttäni, mutta Jumalan tarrautuminen minuun on silti olennaisinta. Pelastuksen asiassa minä olen aina vastaanottavana osapuolena.

On haasteellista mutta myös jännittävää olla osana Jumalan maailmassa. Aina ei tiedä miten Jumala kulloinkin puuttuu ihmiseen. Haluaako Hän vain sipaista vai peräti pysäyttää kohtaamani henkilön. Mikä rooli minulla mahdollisesti on Jumalan tarkoitusten toteutumisessa? Herkällä mielellä on oltava. Onneksi Jumalan armo ja hyvyys ovat edelleen turvana joka päivä täyttäessäni palvelutehtävääni.