ELY ry:n syyskokous ennakoi uutta lähetyskenttää

Ely ry piti syyskokouksensa Seinäjoella 20.9.2026. Kokouksessa hyväksyttiin vuodelle 2027 toimintasuunnitelma sekä 1 179 500 euron suuruinen, ylijäämäinen budjetti. Hallitukseen valittiin uudeksi jäseneksi Markku Arola Helsingistä. Paikalla oli 43 yhdistyksen jäsentä ja kaksi lähetystyön neuvottelukunnan jäsentä. Puhetta johti Pirjo Aittoniemi.

Kokouksessa hyväksytty toimintasuunnitelma vuodelle 2027 sisälsi avauksen uuden lähetyskentän avaamisesta Indonesiaan, jossa valmistellaan yhteistyösopimusta paikallisen luterilaisen kirkon kanssa. Sambiaan, jossa Ely tällä hetkellä tukee LTCS-koulun työtä, on suunnitteilla lähetystyöntekijän lähettäminen tulevan vuoden aikana, tehtävänä pappien jatkokoulutusjärjestelyjen valmistelu ja koordinointi. Elyn tarjoamasta koulutuksesta vastaa Suomesta käsin lähetysjohtaja Joona Toivanen.

Lähetystyö jatkuu Virossa, Venäjällä ja vuonna 2026 avatulla uudella kentällä, Kambodzassa, sekä kahden raamatunkäännösprojektin parissa kahdeksan suomalaisen lähetystyöntekijän ja viiden Elyn tukeman kansallisen työntekijän voimin. Lähetystyötä tukevat viisi Suomessa toimivaa kokoaikaista työntekijää. Työnsä aloittanut uusi lähettäjätoimikunta mm. koordinoi käynnistyvää jäsenhankintakampanjaa ja laatii varainhankintasuunnitelman. EK

Kategoriat: