Kirkkopäivät Jõgeva: Seurakunta siunasi mission iltatilaisuudessa paikalla olleet Viron kirkon suomalaiset lähetit työhön. Puhumassa Elyn lähetti Oiva Hujanen 4. vasemmalta. Kuva: Oiva Hujasen albumi
Elyn työnäkymät Virossa 2027–2028
Antero Rasilainen
Ely on tehnyt lähetystyötä Virossa kolmentoista vuoden ajan. Matkalla on ollut kumppanuutta Viron kirkon konsistorin eli kirkkohallituksen, Diakoniakeskuksen, Lähetyskeskuksen, Lapsi- ja nuorisotyön säätiön, Perhekeskuksen ja muutamien seurakuntien kanssa. Lähetystyöntekijöitä on ollut parhaimmillaan viisi Suomesta lähetettyä ja kolme kansallista työntekijää, joiden työtä olemme tukeneet. Säännöllisin väliajoin on syytä kysyä: Mikä on työmme vaikuttavuus ja miten työtämme tulisi kehittää niin, että Viron kirkko vahvistuisi ja seurakunnat voisivat kasvaa itsenäisesti?
Viime vuosina työn painopisteenä on ollut Viron kirkon lapsi-, nuoriso- ja perhetyön tukeminen. Titta Hämäläinen on Lapsi- ja nuorisotyön säätiön palveluksessa, Pia ja Tero Ruotsala ovat olleet Lähetyskeskuksen työyhteydessä, Tero nuoriso- ja musiikkityössä, Pia yhdessä Lea Saaren kanssa perheneuvonnan kouluttajina. Samuel Reinaru, Anna Makeev, Kari Tynkkynen ja Oiva Hujanen ovat palvelleet seurakunnissa julistaen ja kouluttaen.
Julistamme, koulutamme ja varustamme
Elyn strategia rakentuu kolmen sanan varaan: Julistamme, koulutamme ja varustamme. Olemme lähetysjärjestö, siksi ensimmäinen sana on: julistamme. Usko perustuu siihen, mitä olemme kuulleet, ja me olemme kuulleet, mitä Kristus sanoo (Room. 10:17). Haluamme kertoa kaikille Jumalan rakkaudesta, Jeesuksesta, joka on sovittanut kaikkien ihmisten kaikki synnit ja avannut tien iankaikkiseen elämään. Mikään ei ole tärkeämpää työssämme kuin tämä. Emme ole kaikkivoipaisia, emme ehdi kaikkialle, emme osaa kieltä tai tunne kulttuuria niin hyvin kuin kansalliset työntekijät, siksi toinen tehtävämme on kouluttaminen. Kiinalainen sananlasku opettaa: Anna miehelle kala ja ruokit hänet päiväksi. Opeta hänet kalastamaan ja ruokit hänet loppuiäksi.
Koulutustyöhön on keskittynyt erityisesti Oiva Hujanen, joka toimii virolaisten pappien rinnalla kulkijana ja mentorina, innostajana ja rohkaisijana, opettaen seurakunnan kasvun perusteita. Titta Hämäläinen kouluttaa lapsi- ja nuorisotyöntekijöitä. Samuel Reinaru palvelee Lähetyskeskuksessa toimistopäällikkönä sekä musiikkievankelistana tavoittavassa nuorisotyössä. Lea Saaren työ kirkon perheneuvonnan kouluttajana tähtää siihen, että työtä alettaisiin tehdä seurakunnissa omin voimin. Kun Pia ja Tero Ruotsala ovat nyt muuttaneet Kambodžaan, Lea tarvitsee tukea, jotta hyvin alkanut perheneuvonnan koulutus voisi jatkua.
Kolmas sana, varustamme, tarkoittaa ihmisten konkreettista auttamista ja tukemista. Varustaminen on silta julistuksen ja käytännön toiminnan välillä. Ihmisille ei vain kerrota Jumalan rakkaudesta vaan heitä rohkaistaan ja autetaan toteuttamaan kristityn kutsumusta, eli elämään palvellen ja rakastaen omissa seurakunnissaan.
Elyn strategiassa todetaan: Lähetämme asiantuntioita projektitehtäviin kohdemaihin. Olisiko tässä yksi voimavarojen keskittämisen paikka? Voisimmeko hyödyntää sitä laajaa osaamista, mitä Suomen kirkossa seurakunnan työntekijöillä ja kristityillä asiantuntijoilla on? Lyhyitä, viikon tai kahden koulutusjaksoja tai seminaareja – olisitko kiinnostunut? Tässä meidän on järjestönä syytä rohkaistua ja tarjota ihmisille mahdollisuus toteuttaa kristityn kutsumustaan ja osallistua käytännön lähetystyöhön antamalla omat lahjat Jumalan käyttöön. Viro on kahden tunnin lauttamatkan päässä, se on saavutettava maa ja kansa, meillä on edelleen Virossa työn aika.
Miten kohtaamme Viron nuoria?
Lapsi- ja nuorisotyön asessori Mattias Haamer kertoo, että Virossa kaivataan erityisesti asiantuntijoita ja kouluttajia. Lähetysjärjestön työn painopisteen tulisi olla kirkon tukemisessa ja koulutuksessa. Haamer toivookin, että Ely voisi tukea nykyistä enemmän Lapsi- ja nuorisotyön säätiön tekemää työtä.
Yksi pohdinnan aihe tällä hetkellä on, miten voisimme vahvistaa Viron kirkossa tehtävää nuorisotyötä. Seurakuntien jäsenten ikärakenne on huolestuttava ja tarvitaan uusia vastuunkantajia. Uusi sukupolvi pitäisi tavoittaa Jumalan sanalla, jotta syntyisi usko Jeesukseen ja löytyisi oma paikka kirkossa ja seurakunnassa. Olisiko meillä tulevaisuudessa mahdollisuus palkata Viron kirkon avuksi nuorisotyön koordinaattori, joka kouluttaisi ja auttaisi nuorisotyöntekijöitä? Seurakunnat ovat pieniä ja etäällä toisistaan, tarvitaan yhteen tulemista, yhdessä rohkaistumista ja innostamista, yhteisiä koulutuksia ja suurempia tapahtumia, niin lapsityössä kuin nuorisotyössä mukana oleville. Kuinka paljon meillä Suomen kirkossa olisikaan myös tämän alan asiantuntijoita. Kuka toimisi koordinaattorina ja kutsujana? Jumala johdattakoon tässäkin asiassa oikeat ihmiset oikeille paikoille?
Kun oikeat ihmiset löytyvät oikeille paikoille, alkaa tapahtua. Tarvitaan koordinaattori, joka valmistelee, kutsuu ja jakaa tehtävät. Tarvitaan osaaja tapahtumien markkinointiin ja niistä kertomiseen sosiaalisen median kautta. Kuka kouluttaisi virolaisia nuoria käyttämään lahjojaan video- ja kuvamateriaalin jakamiseen sosiaalisessa mediassa?
Lähetyskeskuksen uusi johtaja Esa Luukkala vieraili Evankelisilla kesäjuhlillamme Ikaalisissa ja kertoi odottavansa Elyn työn jatkumista lähetyskeskuksen kanssa. Yhteistyö on ollut saumatonta ja varmasti se tulee myös jatkumaan, erityisesti kansallisten työntekijöiden tukemisena Lähetyskeskuksen kautta. Ely haluaa olla jatkossakin Viron kirkon luotettava yhteistyökumppani ja kanava seurakunnissa tehtävän lähetystyön toteuttamiseksi. Emme ole vain antamassa vaan myös saamassa – Viron kansallisten lähetystyöntekijöiden vierailut Suomessa innostavat ja rohkaisevat.
Antero Rasilainen on Elyn toiminnanjohtaja.
Artikkeli on alun perin julkaistu Elyn lehdessä: Syksyn Valo 2026, sivut 6–7.
Syksyn Valo 2026
Lue koko näköislehti tästä.
Löydä myös lehden aiemmin ilmestyneet numerot.






