Terve! Mie oon Erja

– Minulle rippikouluaika oli hyvin merkittävä. Voi sanoa, että siellä minä tulin uskoon. Koin hyvin voimakkaasti, että minut kutsuttiin, Jumala kutsui.
– Se oli ihan tavallinen Ruokolahden seurakunnan rippikoulu. Mutta minulle se oli valtavan hyvä kokemus. Se oli mukava, rento ryhmä kaikkineen. Siellä koin olevani rakkauden ympäröimä.
Näin Erja Kalpio kertoo tapahtumista, jotka vaikuttivat ratkaisevasti hänen elämänsä suuntaan.

Aktiivi seurakuntanuori

– Kyllä minä lapsena pyhäkoulua kävin. Siellä se siemen jo kylvettiin. Äiti ja isä ja ehkä erityisesti mummo vei minua pyhäkouluun.
– Mutta rippikoulun jälkeen minusta tuli oikein aktiivinen seurakuntanuori. Me liikuttiin paljon yhdessä, tehtiin mukavia asioita. Kutsuttiin muitakin mukaan, ei se ryhmä ollut vain sisäänpäin lämpiävä. Jotkut olivat sen verran vanhempia, että heillä oli jo ajokortti ja niin liikuttiin autoilla eri puolilla. Siitä ajasta jäi minulle erityisen lämpimät muistot.

Uusi murros

Aktiivinen urheilu kuului keskeisesti Erjan nuoruuteen. Tavoite oli päästä hiihtosuunnistuksessa ihan maailman huipulle ja sen ohessa toki olivat juoksu ja hiihto. Liikunnasta piti tulla myös ammatti. Siitä Erja haaveili.
– Se oli kevät, jolloin minä kirjoitin ylioppilaaksi. Kuopioon oli muutaman vuoden kuluttua tulossa hiihtosuunnistuksen MM-kisat ja niihin tähtäsin tosissani. Mutta sitten tapahtui se onnettomuus ja minulta hajosi polvi. Sen jälkeen ei enää voinut ajatella uraa urheilun parissa. Eteen tuli kysymys ammatinvalinnasta.

Kutsu pappeuteen

– Koin, että Jumala kutsui minut voimakkaasti pappeuteen. Halusin myös itse sitoutua Jumalan työhön.
Varasijalta olisi silloin myös avautunut ovi teologiseen tiedekuntaan, mutta siinä vaiheessa Erja oli jo päässyt Pieksämälle opiskelemaan nuorisonohjaajaksi.
– Tein vähän kuin Jumalan kanssa sopimuksen, että jos hänen kutsunsa on vielä kolmen vuoden kuluttua voimassa, niin sitten asia ratkaistaan uudelleen.

Kutsu pysyi voimassa

– Kun olin valmistumassa nuorisonohjaajaksi, olin kevään 1988 vahvassa Jumalan puhuttelussa. Koin selvästi, että tässä on kyse Jumalan suunnitelmasta. Niin minä lähdin opiskelemaan teologiaa ja aikanaan valmistuin papiksi. Naispappeus ei siksi ole koskaan ollut minulle minkäänlainen kysymys, koska koen niin vahvasti Jumalan kutsuneen minut nimenomaan papiksi.

Elämässä on merkitys

Erja Kalpiolle usko merkitsee kaikkea, koko elämää. Se on hirveän syvää luottamusta siihen, että elämässä on merkitys, suunta. Että on olemassa Jumala, joka pitää huolen.
– Minä olen tällainen perusarka luonteeltani. Siksi turvallisuus on minulle niin valtavan suuri asia. Minun onkin vaikea kuvitella eläväni ilman uskoa Jumalaan.

Uskosta ja Jumalasta saa puhua

Erja on koko työuransa ollut kirkossa töissä, seurakunnassa, sairaalassa, järjestöissä. Niissä tehtävissä usko on vähän kuin ammatin mukana tuoma asia.
– Kun on papin paita, niin ihmiset usein ehkä ajattelevat, että noin sitä pitääkin puhua, kun on pappi. Mutta kyllä minulle uskosta puhuminen on sydämen asia. Koen, että olen saanut evankelistan armolahjan.
– Mutta toki keskustelutilanteessa pitää aistia herkästi se, mistä toinen haluaa puhua. Edettävä siihen suuntaa, mihin keskustelukumppani haluaa keskustelua viedä. Väkisin ei uskosta voi toiselle kertoa.

Ystäväevankeliointi

Erja puhuukin mielellään ystäväevankelioinnista. Kun ensin syntyy ystävyys ja luottamus, niin sen jälkeen avautuu helpommin myös mahdollisuus keskustella uskonasioista.
– Laupeuden työ avaa tien evankeliumille. Ja se tapahtuu usein sanattomasti. Voi kysyä, mitä apua toinen tarvitsee. Voi asettua vierelle. Sillä aina on se vaara, että me kuvittelemme tietävämme paremmin toisen puolesta, mitä hän tarvitsee. Tulee sellainen väärä asenne ylhäältä alaspäin. Mutta kun kysyy, mitä toinen tarvitsee, niin silloin puhutaan oikeista asioista.

”Meijän pojat”

Urheilu merkitsee edelleen Erjalle paljon. Saipan pelit on pakko katsoa, joko suorana tai nauhoitettuna. Välttämättä raamattupäiviä pelin ajaksi ei tarvitse keskeyttää, kunhan edes välillä voi käydä vilkaisemassa, miten ”meijän pojat” pärjäävät.
– Oma liikunta on yhä tärkeää, tärkeämpää kuin SaiPan pelit. Olen aika aktiivinen luontoliikkuja, juosten, kävellen ja hiihtäen. Kesällä myös suunnistaen, eli rikkoutunut jalka on tänään onneksi ihan hyvässä liikunnallisessa kunnossa.